|
|
|
|
 |
Ikääntyminen
Kulumat ja nivelrikot syntyvät kun luunpäätä suojaava rusto kuivuu, ohenee tai häviää kokonaan pois. Niveltä koossa pitävät nivelsiteet ja jänteet alkavat myös heikentyä ja menettämään elastisuuttaan. Tällöin niveleen alkaa syntyä luupiikkejä, jäykkyyttä ja kipua. Epätavallisessa rasituksessa ollut tai esimerkiksi urheilutapaturmassa loukkaantunut nivel kuluu yleensä tavallista nopeammin.
Vaikka kulumista ei voi peruuttaa, on sen kehitystä mahdollista ja syytäkin hidastaa säännöllisellä hoidolla, joka auttaa myös kuluman aiheuttamaan kipuun. Tämä tapahtuu pitämällä nivelet liikkuvana. Kuluma ei aina alkuvaiheessa aiheuta oireita, mutta altistaa selkärangan toiminallisille häiriöille.
Kiropraktiikka on todettu tietyissä tutkimuksissa myös tehokkaaksi koliikin hoitomuodoksi. Odensen yliopistossa, Tanskassa tehdyssä tutkimuksessa potilaat jaettiin kahteen ryhmään, joista toista hoidettiin kiropraktisesti ja toista Dimetikonilla, joka on yleisin koliikin hoidossa käytetty lääke. Kiropraktista hoitoa saaneessa ryhmässä koliikin oireet helpottuivat 67 % ja lääkeryhmässä 38 %. Moni jäi myös lääkeryhmästä pois lääkkeen sivuvaikutusten tai oireiden pahenemisen vuoksi. |
|
|
|
|